keskiviikko 18. helmikuuta 2015

hassua ja värikästä


laitatin syksyllä pitkästä aikaa geelikynnet. kun omat kynnet ovat ohuet ja lohkeilevat, on superhelppoa elää geelien kanssa kun kynsistä ei käytännössä tarvitse välittää pientä kotihoitoa lukuunottamatta. 

on geeleihin tottuminen silti vienyt aikansa. kynnet kasvavat yllättäen nopeasti ja neljän viikon huoltovälein jopa niin paljon, että viimeisellä viikolla kirjoittaminen käy vaikeammaksi...

edellisellä huoltokerralla kynnet jäivät alunperin liian pitkiksi, jolloin ne alkoivat taipua ja geelikuoret irtoilla. niinpä tällä kertaa kynnet viilattiin ihan minimimittaan ja näin viikkoa geelien laiton jälkeen tilanne on edelleen erinomainen.


nämä tämänkertaiset kynnet ovat myös ehdottomat lempparini kaikista minulla olleista geelikynsistä. hassut ja värikkäät sopivat meikäläiselle, sillä sellainen taidan olla itsekin.

kepeät värit kynsissä tuovat myös kevään aina vain lähemmäksi. pääsen ensi viikolla pienelle ulkomaanmatkalle jonnekin, missä kevät jo kukoistaa. minä ja kynnet ei malteta odottaa!

Ei kommentteja: