keskiviikko 19. marraskuuta 2014

ladyfingers

kävin laitattamassa pitkästä aikaa geelauksen kynsiin.

kynteni ovat luonnostaan ohuet ja todella helposti liuskoittuvat, ja viimeisen puolen vuoden ajan ne ovat jostain syystä olleet erityisen huonossa kunnossa.

nyt ne saavat kiukutella geelin alla ihan vapaasti, en välitä. sen sijaan ilahdun joka kerta, kun huomaan, että rispaantuneiden ja katkeilevien kynsien tilalla onkin ladyfingersit.


tällaiset hemmottelujutut tuntuu tosi tärkeitä arjen keskellä. ihanaa istua hetki paikallaan, ja katsella kun joku tekee kynsistäni kivan näköiset.

niin, joskus on vaan kivempi antaa jonkun toisen hoitaa homma. varsinkin sellainen homma, mistä ei itse tehtynä tulisi muuta kuin kiukku ja itkun tuherrus.


tällainen kullertava nudensävy tuntui sopivan pehmeältä laskulta hoidettujen kynsien maailmaan. nimettömissä kimmeltää kuitenkin dimangit, ettei elämä kävisi liian tylsäksi.

tiistai 18. marraskuuta 2014

valo tuli, sano dracula


sain joitakin vuosia sitten joululahjaksi sarastusvalon. sellaisen, joka toimii sekä kirkasvalolamppuna että herätyskellona - puoli tuntia ennen asennettua herästystä se alkaa pikkuhiljaa sarastaa, ja kun kello soi, herää kevyemmästä unesta kuin heräisi pilkkopimeässä, eli välttää ns. vamppyyri haudasta - pakkoheräämisen.

(tiedättehän, kun itsensä hereille raastaminen tuntuu siltä ettei saisi koskaan enää nukkua, ja silmäpussit ovat kuin verenhukasta kärsivällä draculalla.)

laite toimii ihan kiitettävästi. aloin herätä järjestäen jo ennen kellon soittoa pehmeään valoon. kun herätysääneksi voi vielä peruspirinän ja linnunlaulun lisäksi valita radion, muodostui aamuheräämisestä oikeastaan aika mukava hetki.

asia on harmillinen ainoastaan asuintoverini kannalta. hän herää aamuisin yleensä minua myöhemmin, mutta jos käytän sarastusvaloa, hän havahtuu puoli tuntia ennen herätystäni kuuluvaan hiljaiseen "tzing"-ääneen, kun valo käynnistyy, eikä sitten saa enää unta.

pohdittuamme asiaa jonkin aikaa (siis ainakin vuoden), keksin ratkaisun. siirsin valon keittiöön. se näyttää ikkunalaudalla yllättävän nätiltä. näin pimeänä aikana on kivaa, kun voi aamulla ensimmäiseksi napsauttaa valon pikku hiljaa kirkastumaan, ja hoidella aamutoimia ja aamupalahommia radio helsingin soidessa taustalla.

win-win-tilanne, kerrankin!

ainoa ongelma on nyt vain se, että nauttiakseen valoisasta keittiöstä pitää ensin herätä sieltä pilkkopimeästä makuuhuoneesta, vamppyyri haudasta -tyylillä tietysti.

perjantai 14. marraskuuta 2014

vielä pariisista

tajusin oikeastaan vasta matkan loppupuolella, että kolme kokonaista päivää pariisin kaltaisessa kaupungissa ei ole kovin paljon. 

60% matkaseurueestamme oli kaupungissa ensimmäistä kertaa, joten kävimme eiffeltornissa, louvressa ja muissa "pakollisissa nähtävyyksissä" (vaikka kyllä inhoan sitä ajatusta, että joku nähtävyys olisi muka pakollinen).


en tarttunut kameraan kertaakaan. näytän joka kuvassa vähän stressaantuneelta tai siltä, että olen vain siirtymässä paikasta toiseen.

oli visiitti silti ihana. nautin joka hetkestä ja pariisin tuoksusta, jonotuksestakin. onneksi oli hyvää seuraa.


mulla oli jalassa joka päivä minna parikan court bootit, jotka ostin joitakin vuosia sitten. ne herätti valtavasti huomiota, mistä myönnän kyllä nauttineeni täysin rinnoin. missä mentiinkin, joku kääntyi katsomaan mun kenkiä. 

yhdessä kaupassa myyjätär ihasteli ääneen ja olisi myynyt mulle vaikka mitä sillä verukkeella että näytän pitävän näyttävistä yksityiskohdista. you got me, mutta pysyin silti lujana.

eiffelin tornin jonossa joku oli ottanut kengistäni kuvankin! rintani suorastaan paisui ylpeydestä. ei kuitenkaan liikaa, vain sellaisella äidillisellä ylpeydellä. mun pikku kengät!


astuin niillä sitten huikopäisenä koirankakkaan. oli se silti sen arvoista.

menkää pariisiin.

p.s. ravintolasuositus: asuinpaikkamme naapurikadulla (24 rue de gramont) oli pieni italialainen ravintola caffé concerto, jonka löysimme sattumalta google mapsista. paikkaa pitää suloinen italialainen vanhempi pariskunta. ruoka oli rustiikkista, herkullista ja jotenkin ihanan aitoa. ainoa miinus siitä, että mielettömän näköinen pizzauuni ei ollut illalla käytössä..

torstai 13. marraskuuta 2014

remembrance is golden, as is this


kun olin lapsi, isovanhempani asuivat kuopiossa. sinne pääsi harvoin, ja matka oli pitkä. 

silloin tällöin pääsimme veljeni kanssa kuopioon kahdestaan lentokoneella. silloin jännitettiin, että istutaanko potkurin kohdalla (nii-in, silloin lennettiin kar-airin potkurikoneilla) ja tarjotaanko lentokoneessa jotakin (yleensä tarjottiin keksi tai suklaapatukka, kerran satumaisella tuurilla mars-jäätelö).

mummilassa syötiin aina (ja syödään edelleen) hyvin. yksi lempiruoista oli kalakukko, jota ostettiin torilta, tai sitten mummi teki sen itse.

toinen ihana herkku: isovanhempien naapurikadulla sijaitsi leipomo, josta sai lämmintä rieskaa suoraan uunista. joskus meidätkin lähetettiin hakemaan. jos leipomon ovet olivat jo kiinni, leivät odottivat pussissa ovenkahvassa, ja kaksikymppinen pistettiin vaihdoksi ovenrakoon odottamaan.

ei taitaisi onnistua enää nykyään...

joka tapauksessa. tunnen aina suurta houkutusta ostaa kalakukkoa, kun sitä kaupassa näen. ja olen sen suhteen tietysti puritanisti: muikkukukkoa sen olla pitää.

tämä eilen ostamani ei ollut kyllä partasen eikä varsinkaan mummin tekemä, mutta upposi silti kiitettävällä tahdilla.

vain voita päälle ja ahhh.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

reality check

kuulkaapas.

tuli päivä, jolloin kyllästyin. kyllästyin vain ihan totaalisesti. siihen, että mikään ei oikein huvittanut tai kiinnostanut. asiat tuntuivat arvottomilta ja oma oleminen siltä, ettei kukaan tarvitse.

tiedättekö sellaisia tunteita? kun on kasannut niskaansa kunnolla itsesääliä ja uskoo, ettei mistään oikeasti tule mitään. sitten lopulta ei jaksa sitä kierimistä enää, kuorii itsensä lattialta ja toteaa, että ei helvetti.

johtopäätökset:


jos ei itse arvosta tekemiään asioita, ei kai se ole ihme jos tuntuu ettei niillä ole merkitystä.

jos ei itse pidä itseään vähintäänkin hyvänä tyyppinä, ei kai ihme jos tuntuu siltä ettei muutkaan muka pidä.

 


sitten päätin, että nyt loppuu. lakkaan kerta kaikkiaan ajattelemasta, että sillä mitä muut itsestäni ajattelevat, olisi jotain merkitystä. 

tämä koskee tietysti myös blogia. koska tämä pieni tontti bittiavaruudessa on minun, saan kirjoittaa tänne ihan mitä tahansa.

lakkaan ajattelemasta, että pitäisi kirjoittaa asioista, joiden tietää kiinnostavan ihmisiä. mutta eihän ihmisiä ehkä noin lähtökohtaisesti kiinnosta kovin moni asia oman elämän ulkopuolella. parempi siis vaan hölistä menemään omana aitona ja rosoisena itsenään, se teitä varmaan tänne vetää kuitenkin.



uskallan epäillä, että tätä blogia ei kukaan lue velvollisuudentunnosta. jos lukee, lopettakaa heti! tai keksikää ainakin parempia motivaattoreita.

te, jotka luette muista syistä: kiitos mun rosoisen sydämeni pohjasta. kiitos siitä, että saatte mut näkemään oman kädenjälkeni tärkeyden. 

-eeva

ai niin, pariisissa oli ihanaa. olen näköjään kuvannut lähinnä puluja ja leivoksia. mutta niistähän se kaupunki on kuuluisa, right?

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

paris paris paris

"some outfits wait a lifetime to be taken somewhere special."

- carrie bradshaw



sitä luulisi, että jos matkaa edeltää vapaa viikonloppu, saisi pakkaamisen hoidettua ajoissa ja rauhallisesti.

vielä mitä. eilinen kului kuin varkain tehden kaikkea muuta "tärkeää", ja tänään heräsin kurkussani turvonnut kaktus. passi on vielä hukassa, hanskat talvisäilössä kellarissa ja käsilaukku valitsematta. mutta onhan tässä vielä aikaa ennen aamun lähtöä.


varsinainen matkalaukun sisältö on kuitenkin reilassa. olen suunnitellut matka-asuja jo pitkään. kun matkustaa maailman kauneimpaan kaupunkiin, täytyy garderoobin tietenkin sopia tyyliin. kuulostaa ehkä hassulta, but oh that makes me happy.

asumme pariisilaisasunnossa yhdeksännessä kaupunginosassa, lähellä vanhaa oopperaa. ensimmäiseksi saavuttuamme aion suunnata kukkatorille, ja ostaa huoneistoomme ihanan kimpun.

lopun viikkoa ajattelin liihotella kevyesti pitkin lempikaupunkini katuja.

ihanaa viikkoa, à bientôt!

p.s. jokohan seuraavalla kerralla pääsisin matkustamaan näiden louis vuittoneiden kanssa?