maanantai 21. huhtikuuta 2014

räpsyjä pääsiäiseltä

hyvään ja leppoisan pääsiäiseen ei paljoa tarvittu, siitä piti ilmojen herra huolen.

saaristo hemmotteli lämmöllä ja tuulettomalla merenselällä. hyvää seuraa, ruokaa ja leppeälöylyinen sauna - olen rauhassa maailman kanssa.

olen myös varsin tyytyväinen viikonlopun kuvasaldoon, noin niin kuin laadullisesti. hyvä valo tekee näemmä ihmeitä. ja aika. siispä sekalaisia otoksia saaristosta, olkaa hyvä.



ihanat ranskalaiset tulppaanit ostettiin mennessä lähikukkiksestamme.



lintujen bongausta ja maisemien ihailua





vastavalokuvauksen harjoittelua. check out that sundown!

pääsiäiseen kuuluu myös jo perinteeksi muodostunut munahunt. tällä kertaa kisattiin yhteistyöllä.

juhamietoni mun <3

pääsiäisaamun munataidetta.

pääsiäisen aamupalapöydässä on aina lapsuudenkodissani komeillut kirjava joukko keitetyt munat lämpiminä pitäviä huppusia, jotka ovat nyt löytäneet tiensä mökille. mutta miksi näitä kutsutaan? provosoivasti munanlämmittimiksi vai?

laskettiin siskon kanssa verkot kalastajan voitonhuumaa uhkuen.

saalis yllätti silti: 41 ahventa ja kuha (ja muutama silakka kissalle).

kalastajamuija ja sen kissa

aika onnellinen kalamuija olen, kun saan tällaisessa paikassa aikaani viettää. täällä mun sieluni lepää.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Hah onks noi ne kuopiopökät?

eeva kirjoitti...

On! Edelleen elossa! Olen jopa haaveillut niiden siirtämisestä ihan oikeasti kaupunkikelpoisten vaatteiden pinoon, mutta niissä on maalitahroja... Ehkä nekin on vaan cool? ...Not.