torstai 10. huhtikuuta 2014

ihana lounassalaatti

syön lounaaksi useinmiten salaattia tai keittoa. pidän siitä tunteesta, kun tulee kylläiseksi, mutta ei liian. kun tekee työnsä pääasiassa istuen, kevyen lounaan jälkeen on mukavampi jatkaa hommia. kaikki tietää, miltä tuntuu kun on syönyt itsensä ähkyyn, ja sen jälkeen pitäisi keskittyä vielä töiden tekemiseen... no dice.

kevyemmässä lounaassa on myös se etu, että yleensä ei tartte availla housunnappeja heti kun pääsee toimiston rauhaan :D

olen huomannut, että salaateissa pyörittelen usein aina vaan niitä  samoja reseptejä. rakastan fetasalaattia, ja teen superhyvää ranskalaista maalaissalaattia. mutta niihin alkaa turtua, ja alkaa kaipaamaan jotain uutta.

tässäpä siis näppärä ohje. herkullinen, ravitseva ja raikas.

olen tehnyt salaattia niin isoon kulhoon monelle, kuin itselleni evääksi. tai kuten tänään, kokkailin lounaan itselleni reaaliajassa! luksusta.

resepti on kummivanhempieni heidän perheensä ruokakulttuurista kokoamassa ruokakirjasesta. (siirry jo siihen reseptiin...)


kylmä pastasalaatti yhdelle

tarvitset:

2 dl värikästä pastaa, esim. penneä
pari siivua ilmakuivattua kinkkua
puolikas pallo mozzarellaa (bufalaa, huraa, sitä saa nykyään lidlistä hintaan 1,99!)
siivu cantaloupe-melonia
4-5 kirsikkatomaattia (lidlistä saa ihania)
kivettömiä mustia oliiveja
tuoretta basilikaa

oliiviöljyä
balsamicoa/sitruunamehua
suolaa ja pippuria

keitä pasta ja huuhtele kylmällä vedellä. paloittele ilmakuivattu kinkku, kuutioi/revi mozzarella, halkaise kirsikkatomaatit ja lisää keitetyn pastan joukkoon. kuutioi meloninpala, tai koverra palloiksi jos omaat sellaisen kovertimen, you know. lisää pastaan meloni ja oliiveja maun mukaan. suikaloi joukkoon muutama basikanlehti. sekoita kastikeainekset, kaada pastan päälle ja koristele basilikanlehdillä.


Ei kommentteja: