torstai 15. elokuuta 2013

nelli satchel

blogiani pidemmän aikaa seuranneet ehkä muistavat, että ostin viime talvena ensimmäisen "oikean" käsilaukkuni, lumin supermarket bagin. taisi olla jopa tämän blogin ensimmäinen postaus! rakastin ja rakastan laukkua, mutta kevään mittaan huomasin että käytän sitä hyvin vähän. lopulta totesin että laukku on malliltaan tällaiselle lyhytselkäiselle ihmiselle aika hankala, kun se on niin pitkä ja syvä. tein koko kevään surutyötä.

totesin nyt kun laukku on ollut surullisena eteisessä puoli vuotta, että se tarvitsee uuden kodin. ja että mä tarvitsen uuden laukun. niinpä laitoin supermarketin huuto.netiin myyntiin ja marssin mieli keventyneenä lumin liikkeeseen.


vaaleanruskea nelli satchel osui sydämeeni, istui olkapäällä ja näytti ylipäänsä niin kauniilta, että päätin viedä sen kotiin. se on keikkunut olallani kohta viikon, and what a bliss!


lyhyet kantohihnat ja pitkä olkahihna - täydellistä. mahtavinta on, että laukku muistuttaa aika paljon erästä tummanruskeaa tapausta, joka on ollut kaikkien laukkuhaaveideni alkupiste. nimittäin äidin käsilaukku 80-luvun loppupuolella...


what a beauty!

recharging...


pikkuinen radiohiljaisuus viikonlopun jäljiltä :) lauantain mahtavat häät ja sunnuntain flow väsyttivät aika lailla. lisäksi nappasin jälkimmäisestä ihanaisen pikku ruokamyrkytyksen, jonka johdosta juoksin koko maanantain sohvan ja vessan väliä. nyt on vatsa jo rauhoittunut, ja kaksi viime päivää olen ollut kiinni muualla töissä. kone työhuoneella ja avot - mahdollisuudet blogin päivittämiseen käytännössä olemattomat.

nyt tilanne on kuitenkin huomattavasti positiivisempi, työpöydälläni nököttää nimittäin kaksi konetta. keväisessä harjoittelupaikassani uusittiin koneita, ja muistivat minuakin -ostin vanhan iMacin hintaan lähes-ei-mitään. nyt voin siis jatkaa päivityshommia myös kotosalla.

pitkä selitys mut hei! tästä taas uuteen nousuun :)

kuva

perjantai 9. elokuuta 2013

laukkuasiaa

helou ystävät!

pikainen juttu. kävi niin, että taisin ostaa uuden käsilaukun, hups vaan. palaan asiaan tuonnempana, kun kone jäi työhuoneelle.

vain pieni ilmoitusluontoinen asia. laitoin juuri huuto.netiin myyntiin pari nahkalaukkua, muun muassa talvella ostamani lumin supermarket bagin. selitän myöhemmin miksi. mut jos sattuu kiinnostamaan, niin kohdenumerot on 277179956 ja 277178279.



mukavaa viikonloppua! jos joku on sunnuntaina flowssa, niin törmätään :)

cook your way through donna hay

muistatteko elokuvan julie&julia? sen missä ihana amy adams (tai siis se hahmo) kokkasi läpi julia childin ranskalaisen keittiön salaisuudet? musta se oli ihana.

tässä syksyn kynnyksellä me päätettiin, että tälle syömisasialle ja sen säännöllistämiselle on viimein tehtävä jotain. ratkaisuksi keksittiin samansorttinen "läpikokkaus" kuin elokuvassa, eri kirjalla vain. annoin h:lle taannoin lahjaksi australialaisen donna hayn keittokirjan fast, fresh, simple. siis nopeita ja fressejä reseptejä simpleille tyypeille. sopii täydellisesti!


kirjoitin kaikkien reseptien nimet ja niiden sivunumerot lapuille, ja laput laitettiin lasipurkkiin. kerran viikossa sunnitellaan tulevan viikon kauppareissut ja syömiset, ja sit purkista vedetään sopiva määrä donnan reseptejä. mahtavaa!


palaan asiaan, miten projekti etenee :)








häähumua

huomenna juhlitaan ystävien häitä, which is wonderful! siihen liittyy tietty aina pieni pukeutumiskriisi, joka mulla kärjistyi kun suosikkimekkoni ei mennyt enää kiinni. tai meni se, ja edestäpäin kapea vyötärö näytti upealta, mutta takana ylimääräinen vatsa oli pursunut selkäläskinä yli mekon yläreunan. kammottavaa! olin todella musertunut, mutta toisaalta ihan oikein mulle, ei kai tässä auta kun painua punttikselle...


no. ei siis vihreää prom dressiä häihin. pinkki-oranssikukkainen silkkimekko on ehkä vähän liian pinkki-oranssikukallinen. niinpä taidan päätyä ylioppilasmekkooni, by marjan puneiseen silkkimekkoon. siihen sentään mahdun...








mutta hyvät bileet tulossa!

torstai 8. elokuuta 2013

kasarijysäri

kesälomalla olen myös aika ansiokkaasti kartuttanut vaatekaappiani, oikeastaan lähinnä kirpparilöydöillä. ekaa kertaa olen hiffannut, että kirppikseltäkin voi löytää just sitä mitä etsii, jos jaksaa kärsivällisesti tutkia ja on toisaalta avoin uudelle.

ruotsista löysin tosiaan hasbeensin nahkasaappaat ja turkislippiksen (!!?!). kotimaassa erityisesti turun kirppiksiltä löytyi oikeita helmiä. paras niistä oli ehkä tämä 80-luvun silkkimekko. neljän euron hintaan, en voinut jättää rekkiin.



on mahtavaa huomata oman tyylitajunsa kehittyvän koko ajan, niin että voin tehdä nopeita päätöksiä vaatteiden suhteen ja tietää, ettei tee huteja.



mä oon niin rakastunut tähän mekkoon.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

back from vacation

oi, mikä ihana kesäloma! olen käynyt bloggerissa viimeksi kesäkuun viimeisenä, vähentänyt instagramin käyttöä, lukenut sähköposteja harvakseltaan ja, no, lomaillut.

nyt on aika palata sorvin ääreen. hyvin jännittävää, mulla on nimittäin täysin uudet kuviot! istun oman työpöytäni ääressä työhuonekommuunissa, jossa työskentelee ihmisiä eri aloilta. olet superinnoissani! osan viikosta olen opintosihteerinä entisessä opinahjossani, mikä sekin on kivaa.

lomalla olen matkustanut, vahtinut parvekepuutarhaa, ajanut ilmastoimattomalla autolla satoja kilometrejä, lillunut niin meri- kuin järvivedessäkin, lukenut, jutellut, nauranut, herkutellut ja nauttinut elämästä. suruakin kesään mahtui, kun rakas isoisäni nukkui pois muutama viikko sitten. ikävä ja kaipaus jäivät, mutta sydän on täynnä kauniita muistoja.

lomalla on ollut aikaa myös ajatella blogia. ajattelutyö on tosin vielä kesken, pohdiskelen sitä, että alkaisinko keskittyä blogissa johonkin tiettyyn asiaan tai teemaan yleisen tajunnanvirran sijasta.

ja tänään pääsen kampaajalle! olen odottanut tätä j-o-k-a päivä jo kahden kuukauden ajan...

tästä se siis lähtee taas! huippuihanaa että täällä on ollut kävijöitä myös lomani aikana, makes me happy :)

päivänne ratoksi vielä muutama lomaotos:


herkkupavlovaa...


louhisaaressa. (parturiin!)


laivalla... (parturiin!)


parturiin!


upea mandelmanns trädgård etelä-ruotsissa


kirppikseltä iskemättömät swedish hasbeensit!


ales stenar, ruotsin stonehenge.






havainnollistava kuva: heinäkuinen aurongonnousu mökin terassilta kuvattuna. ei paha.