perjantai 17. toukokuuta 2013

polterabend

vuosi sitten oli kaunis lauantai. olin ollut vanhemmillani yötä, ja heräsin siihen kun ovikello soi, portaista kuului töminää ja yhtäkkiä ihanat ystäväni pölähtivät huoneeseen. olin juuri kerinnyt nousta ylös ja vetää aamutakin päälle, ja ajatella että "olisko tänään..."

"tervetuloa polttareihisi", kuului yhteishuuto. sain ihanan kortin.


...ja sitten istuinkin jo kuohuviinilasi kädessä meikattavana ja sain valita ihanista vaatteista päällepantavaa.

bussimatka oli aika hauska, olin aivan pöllämystynyt ja seitinohuessa hiprakassa, kuten eräs ystäväni totesi. ja siitä kyllä pidettiin huoli, ettei se seitinohut hälvennyt koko päivänä :)


aamiainen syötiin fazerilla. paikalla oli ehkä neljä muutakin polttariseuruetta, mutta me oltiin ylivoimaisesti tyylikkäimmät.


brunssin jälkeen jatkoimme matkaa kaapelitehtaalle. matkalla kerrottiin, että olemme menossa sexhibition-messuille, ja että pääsisin esiintymään. ajattelin kyllä että en olisi ikinä uskonut ystävistäni tätä, että onko tämä nyt mun näköistä, mutta mennään nyt ja täysillä vedetään. etukäteen piti valita esiintymisnimikin, se oli päivän teeman mukaisesti ms. tifani k-k.

juuri ennen kyseisiä messuja käännyimme kuitenkin sisään teatterimuseon ovesta. mikä helpotus! mutta ihan täydestä meni :)

teatterimuseo oli lukioaikana paikka, jossa hengailin tosi usein. oli ihana paeta todellisuutta pukeutumalla mielettömiin teatterivaatteisiin :) uskomatonta että ystäväni olivat muistaneet sen! meillä oli museossa opastettu polttariohjelma. se oli aivan huippu, ja huipentui ystävieni esitykseen mun elämästä. mä sain juoda kuohuviiniä ja nauraa sydämeni kyllyydestä. siinä esityksessä kävi hyvin konkreettisesti selväksi se, että ystävät taitavat tietää aika paljon mun elämästä :D


onneksi sain itsekin vähän hoopoilla ja pukeutua.


kierroksen jälkeen palasimme keskustaan ja suklaakauppaan. siellä mun piti valita kolme tulevaa siippaani kuvaavaa suklaamakua, jotka hänen piti myöhemmin häissä arvata. (nappiin meni muuten, selkeä match made in heaven. tai ainakin in chocolate factory.)


...sain tehdä hänelle paidan...



...ja paljon muuta ihanaa.

illalla olimme kaasoni kotona saunomassa. tässä kuvassa olen iskenyt silmäni trolli-karkkiminihampurilaisiin. tiedättekö, niihin... mulla on vähän outoja mielhaluja.


saunan ja iltapalan jälkeen ajattelin, että ok, tänne vissiin jäädään yöksi ja istutaan iltaa. ehdin hetken jo ajatella, että oikeastaan olisi ollut kiva lähteä tyttöjen kanssa vielä ulos, kunnes...

...sain kassillisen bilevaatteita, jotka vedettiin niskaan. kunnon tupeeraus ja vahva meikki!


ilta jatkui navy jerrys -seiloribaarissa. voi että sekin oli hauskaa. kun tuli kotiinlähdön aika, rupesin jo miettimään taksia. siinä vaiheessa ilmoitettiin, että et sä mihinkään kotiin lähde. meitä oli neljä, jotka yövyimme keskustassa omenahotellissa. aamulla suuntasimme vielä hieman väsyneinä brunssille, jonne porukka vielä kokoontui.

olin koko ajan ja olen vieläkin aivan pöllämystynyt ja ihmeissäni siitä ajatusten, työn ja, no, rahankin määrästä, jotka ystäväni ovat minuun satsanneet! ja kuinka minun näköiseni polttarini todella olivat! olen toki ollut järjestämässä itsekin polttareita, mutta kyllä omakohtainen kokemus löi mut aivan ällikällä.

sain vielä muistoksi ihanan kirjasen, jonka avulla voin palata tuohon ihanaan päivään.



 kiitos vielä tytöt! me happy :)





Ei kommentteja: