ensinnäkin kun tultiin leffaan, mietittiin että onkohan kukaan muu pukeutunut. ja oli, suurin osa ihmisistä! ne jotka eivät olleen, seisoivat vähän hämillisen näköisinä. hauskaa, että ihmiset olivat halunneet panostaa!
itse leffa todella vei mukaansa kuin aikakone ja piti otteessaan - 3d-ominaisuudet pitivät siitä huolen. lähtökohtaisesti en ole kovin innoissani 3d:stä, mutta tässä tapauksessa tiesin jo ennalta, että ohjaaja baz luhrman on kuvannut elokuvan sekllaiseksi alusta lähtien. siksipä se tuntuikin niin aidolta, eikä päälleliimatuilta tehosteilta.
luettuani kirjan totesin, että daisyn hahmo todella on niin vietävissä kuin mia farrow sen vuoden 1974 filmatisoinnissa esittää. anteeksipyyntöni siis mialle aiemmista rähinöistäni! mutta hei, kyllä ihana carey mulligan oli silti toista maata. leffassa oli todella tunnetta, rakkautta, draamaa, mustasukkaisuutta yllin kyllin. elokuvassa ökyrikkaat ovat ökyrikkaita, ihmiset juovuksissa ja ahneita ja yksi mies viattoman unelmansa pauloissa, aivan kuten kirjassakin. kuten arvata saattaa, homma ei kuitenkaan mene ihan viattomasti tai varsinkaan pääty niin. näyttelijäsuoritukset olivat muutenkin hienoja, leonardo dicaprio toi todella jay gatsbyn tuskan iholle. ja tobey maguire! h:n sanoin: "en olisi uskonut että tobey maguire venyy tuollaisiin roolisuorituksiin oltuaan lähes koko 2000-luvun alun huumeissa".
havahduin jossain vaiheessa elokuvaa siihen, että todella istun täällä pikkumekossa ja turbaanissa. tuli sellaista vanhan ajan glamour-fiilistä!
leffa kuvaa hyvin sitä tyhjyyttä, jota kirjan mukaan ensimmäisestä maailmansodasta selvinneiden (uus)rikkaiden elämä oli vauhdikkaalla 20-luvulla. näennäisesti kaikki oli upeasti, mutta oikeasti kaikki kaipaavat jotain parempaa ja enemmän, huomatakseen vain lopuksi että se kaikki on mennyt jo ohi. moni, kuten jay gatsby, on alkanut elää unelmaansa todeksi ennen sotaa. sota on katkaissut kaiken ja muuttanut ihmisiä. gatsby huomaa, että sinä aikana hän on memettänyt kaiken.
niin että hetken aikaa leffan jälkeen oli sellainen olo, etteti haluakaan mennä juhlavaatteissa pönöttämään kutsuvierasvastaanotolle, koska juuri sellaista maailmaa leffa kuvaa. mentiin kuitenkin, ja kannatti! oli tosi hauskaa katsella ihmisiä hienoissa asuissa, seurapiirikaunottaria ja julkkiksia kuvattavina pienellä punaisen maton pätkällä ja nautti shampanjaa. oo, se oli hyvää. kaikki oli järjestetty hyvin gatsbyn henkeen.
jossain vaiheessa elle-lehden toimittaja pyysi myös meitä kuvattavaksi, ja mikäs sen hauskempaa. meidän pukeutumisteema oli gangsteripomo & tanssityttö :)
kiskaistuani kaksi lasia viiniä lähes tyhjään mahaan oli kotimatkakin hauska. käytiin vielä yökävelyllä ja kuunneltiin satakieliä. uskomatonta liverrystä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti