keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

tavarataivaassa

poden kroonista tavara-ahdistusta. se on varmaan ihan terveellistä, mutta vähän ristiriidassa sen kanssa että rrrrakastan kaikkia ihania asioita...

totuus on kuitenkin se, että meillä on kotona aivan liikaa kamaa. ihan totaalisesti liikaa. unelmoin siitä, että olisi linjakas koti jossa olisi vain välttämättömät - mutta onkohan siihen mahdollista koskaan päästä? in the meantime yritän järjestää tavarat ainakin pois näkyvistä, että edes näyttäisi linjakkaalta.

pahimpia tilanviejiä ovat sellaiset tavarat, joista ei tiedä mitä niille pitäisi tehdä. toisaalta tavara on tärkeä, mutta toisaalta se ei ole ollut käytössä vuosiin...tosi hankala tilanne. paras ratkaisu tietysti on, että tavara saadaan käyttöön.

mulle kävi tänään niin. vein viime viikolla suutarille yhdet kengät, jotka ostin kolme vuotta sitten koska ne oli makeet. ei olleet enää. enkä ihan rehellisesti voi sanoa olivatko silloinkaan, vai olinko vain blogihuuruissa hankkinut ne kun jollain muullakin oli.

kyseessä oli jonkinlaisen blogikuumeen silloin aikanaan aiheuttanut vagabondin missy.



uuh! (kuva lainattu nelliinan tontilta)

tavallaan näyttävä saapas, mutta tällaisilla rimppakintuilla näytti, no, halvalta. ylipolvensaappaat sopivat joillekin, mutta jos siinä saappaanvarren yläreunassa on ylimääräistä tilaa noin neliökilometri, ei näytä hyvältä.


niinkuin ei tässä kuvassakaan, what was i thinking...

yritin tarjota kenkiä ties kenelle, mutta ymmärrettävistä suistä (krhm) ne eivät oikein tehneet kauppaansa.

kun oli kerran kengistä satasen opiskelijabudjetilla pulittanut, ei tehnyt mieli viedä niitä kirpputorillekaan. ja ongelman ydin oli se, että ne loppujen lopuksi olivat niin kovin hyvät jalassa!

niinpä marssin suutarille. kyseessä on sama pulju, joka kesällä korjasi hääkenkäni ennätysajassa, kun niiden pohjat murenivat tanssikoulun harjoitussalin lattialle vain muutamaa päivää ennen häitä. muistivat jopa tapauksen, taisi olla aika hermostunut morsian asiakkaana. niinpä annoin huoletta heille armaat kenkäni muokattavaksi.

tänään kävin jännittyneenä hakemassa kengät.


 aivan mieletön muutos! olen ihan superonnellinen. vanhoista kengistä tuli uudet ja käyttökelpoiset, ei tarvinnut laittaa kiertoon ja ennen kaikkea, mä sain mahtavat rokkaavan maija poppasen popot! 


näillä kelpaa liukastella astella sulavilla kevätkaduilla. korkea plato ja tukeva korko pitävät pystyssä. olen aivan hurmaantunut. pois alta, pakkaset!

Ei kommentteja: