torstai 21. helmikuuta 2013

oodi kirjoille ja kirjastoille

rakastan kirjastoja. olen aina rakastanut. sitä unenomaista hiljaisuutta ja rauhaa, kun saa vajota omiin ajatuksiinsa ja rinnakkaistodellisuuksiinsa ja antaa mielikuvituksen laukata.  jostain syystä mun mielikuvitukseni laukkaa erityisen kovalla vauhdilla juuri kirjastossa...

teini-ikäisenä tosin pojat taisivat mennä kiinnostusasteikolla rauhan ja hiljaisuuden edelle, mistä syystä tulin muutaman kerran jopa heitetyksi ulos kirjastosta metelöinnin vuoksi... mutta kirjastossa kuitenkin luuhasin, lähes päivittäin. sieltä lainattiin ensin kasakaupalla neiti etsiviä ja muita tyttökirjoja, sitten siirryin muskettisotureiden ja kaari utrion kirjojen pariin. selasin kaunokirjallisuushyllyjä edestakaisin, lopulta tuntui että olin lukenut suurimman osan siellä olleista kirjoista.


opiskeluaikana kävin lähikirjaston harjoittelukopeissa soittamassa pianoa ja kiertelemässä musiikkiosaston hyllyjä. varsinainen lukeminen jäi pikkuhiljaa, kun ei muka ollut aikaa. ja töihin siirryttyä vielä vähemmän. olen kuitenkin aina kolunnut kotini lähikirjaston läpi. lähikirjastoja on kertynyt jo monta, niinkuin kotejakin :)

joillakin ihmisillä on lohtuvaatteita, minulla on lohtukirjoja. viimeisten kiireisten ja väsyttävien vuosien aikana olen palannut aina näihin samoihin hyvää mieltä tuoviin kirjoihin, eikä energia ole riittänyt minkään uuden miettimiseen. mutta nyt kaipaan jo muutakin.



tämän vuoden tavoitteeni on, että alan taas lukea. uusimman, ja toivottavasti pitkäaikaisen, lähikirjastoni aion ottaa haltuun pian. olen liittynyt siellä jo kirjallisuuspiiriinkin, mikä on mahtavaa, koska tulee luettua kirjoja "mukavuusalueen" ulkopuolelta. ja saa keskustella muiden kanssa niistä kirjoista.

ehkä parasta kirjojen lainaamisessa on se, kun saa jotain, mitä ei odottanut. vuosia sitten, lukioikäisenä, lainasin kirjastosta kirjoja äidinkielen kurssin esitelmää varten. kirjat olivat vanhoja ja pölyisiä, ja kirjastonhoitaja haki ne varastosta. vasta lainausautomaatilla huomasin, että varaamieni kirjojen välissä oli yllättävä teos. lainasin sen kuitenkin, ja luin.



saksalaisen paul kellerin vuorilla sataa lunta-kirjasta tuli heti yksi suosikeistani. se on ihanan naiivi ja vanhanaikainen vuoristoromaani vuodelta 1903. kirja kertoo nuoresta kaupunkilaismiehestä, joka ahdistuu ja haluaa pois kaupungista lennättimien ulottumattomista maaseudulle. että yli sata vuotta sitten jo joku on halunnut tekniikkaa pakoon, heh heh. kirjassa on sopivassa suhteessa romantiikkaa, draamaa, seikkailua, huumoria, jännitystäkin. ja ihanaa saksalaisen maaseudun kuvausta. siihen voi upota täydellisesti.

tuon ensimmäisen kerran jälkeen lainasin kirjan monen vuoden ajan aina sinä päivänä, kun ensilumi satoi maahan. nyt en ole lukenut sitä moneen vuoteen. viimeksi asioidessani kirjastossa kysyin huvikseni kirjastonhoitajalta, olisiko heillä sitä. (tiedän kyllä että nämä asiat voi hoitaa sähköisesti, mutta on mukavampaa kohdata ihmisiä.) ja voi miten onnelliseksi tulin kun se löytyi! tuossa se odottaa nyt yöpöydällä. ajattelin palauttaessani ilmaista haluni sen ostamiseen, jos joskus myyvät poistokirjana...

lukemisesta saa niin paljon itselleen. jos ei muuta, voi siteerata itseään viisaampia keskusteluissa :) ajattelin aloittaa lukupäiväkirjan pitämisen. ehkä olen sitten vanhana onnellinen että nuorena luin!

kuvat 1,2,3

2 kommenttia:

Sofia kirjoitti...

mäki oon yrittäny nyt vähä skarpata enee krjojen lukemisessa. Oon lukenu jo 3 kirjaa tän vuoden aikana ja neljäs menossa! Joka on ihan yllätys! En oo koskaan ollu mikään lukutoukka.

eeva kirjoitti...

hyvä hyvä! mullakin on valtava pino sängyn vieressä, siitä pikkuhiljaa kirjat vähenee...